Langattomien sovellusten kehittäjille suunnattu Microsoft Mobility Developer Conference järjestettiin ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisena kiertueena.
Euroopassa jo toista kertaa pidettyyn tilaisuuteen oli valittu paljon puhuvat puitteet: New York -hotelli keskellä Pariisin Disneylandia.
Tyhjyyttään ammottavat jättimäiset parkkipaikat ja kitsch-kulissein verhoillut rakennukset muistuttivat erehdyttävästi Shrekin huvipuistokohtausta.
Euroopan mobiilimessuilta ei irronnut suuria skuuppeja tai mullistavia julkistuksia. Suurin "uutinen" liittyi aiheiden painotukseen.
Tilaisuuden tavoitteena oli vakuuttaa ulkopuolisille Microsoftin jääräpäistä halua nousta mobiilialustojen merkittäväksi peluriksi Euroopassa. Painotus oli yllättävän vahvasti juuri puhelimissa eikä Pocket PC -käsimikroissa.
Omien öljyputkien asemesta Microsoft on kiinnostunut yhteistyöstä puhelinoperaattoreiden ja laitevalmistajien kanssa. Strategian kärkipäässä ovat myös kehittäjien sielut.
Perinteisillä PC- ja palvelinmarkkinoilla ohjelmistomyynnin kasvu on tyrehtymässä. Taskumikroissa ja varsinkin älypuhelimissa markkinat ovat sen sijaan vasta lähtökuopissaan.
Hienot tekniikat ja arkkitehtuurit eivät kuitenkaan merkitse kuluttajille mitään, jos tarjolla ei ole kunnollisia sovelluksia ja hyödyllisiä palveluja. Niiden rakentamiseksi tarvitaan tehokkaita ja samalla helppokäyttöisiä välineitä.
Uuden .NET-arkkitehtuurin viimeinen "puuttuva osa" eli pienlaitteille sovitettu .NET Compact Framework -ajoalusta saatiin valmiiksi juuri ennen MDC-kiertuetta. Huhtikuun lopussa ilmestyvän Visual Studio .NET 2003:n vakiovarustuksiin kuuluu pienalustan lisäksi Pocket PC -emulaattori ja muut mobiilikehitykseen tarvittavat kilkkeet.
iPAQ .NET-konseptissa pienlaitteiden sovelluskehitykseen ei tarvitse opiskella uusia kieliä, normaalista poikkeavia luokkakirjastoja tai outoja välineitä.
Pariisin mobiilimessuilla pääsin käytännössä kokeilemaan, kuinka läpinäkyvästi aiemmat .NET-oppini pätevät pienlaiteympäristössä. Olen ohjelmoinut ASP.NET:illä web-palvelimiin ja C#:lla työpöydälle. Microsoft-pohjaisille pienlaitteille en ole koodannut vielä kertaakaan.
Ensimmäinen Pocket PC -sovellukseni eli oheinen kirjatietokanta syntyi hieman alle tunnissa. Koodia ei pahemmin tarvittu: lomakkeen luonti onnistui graafisesti ja web-sovellusviittaus aukesi navigoimalla oikeaan WSDL-tiedostoon. Ohjelmakoodia tarvittiin lähinnä muutamaan tapahtumankäsittelijään.
Pocket PC:lle on tähän saakka voitu ohjelmoida lähinnä Visual Studio 6.0:n kylkeen toteutetulla Microsoftin eMbedded Visual Tools -lisäpaketilla.
Microsoft lupaa jatkossakin tukea vanhaa Embedded-tuotelinjaa: Hieman yli 1,3 megatavua vaativa Compact Framework ei sovellu pientä muistitilaa tai nopeaa reaaliaikaista suorituskykyä vaativille sovelluksille.
Microsoft on aloittanut Smartphone-älypuhelimiin perustuvan mobiilikampanjansa suhteellisen myöhään. Nokia, Ericsson ja muut suuret kännykkävalmistajat ovat esitelleet jo ties monennenko sukupolven kameramalleja, peli-ihmeitä ja Communicatoreita.
Toisaalta muiden kärsiessä edellisen kierroksen mobiilikrapulaa Microsoft rynnistää vasta ensimmäiseen kunnon taistoonsa.
Jälkijunassa on hyvä matkustaa: Puolijohde- ja ohjelmistotekniikat ovat yhtiön mielestä vasta nyt kypsyneet tilaan, jossa suuret kuluttajamarkkinat kannattaa korkata.
GPRS:n siirtonopeudet ovat siedättäviä, suorittimet tehokkaita, värinäytöt ja muisti edullisia ja akkutekniikatkin paranevat koko ajan.
Lähivuosina on luvassa kuitenkin suurin standardisota sitten VHS:n ja Betan.
Microsoftin Charles Fitzgeraldin mukaan Java- ja Microsoft-alusta eivät välttämättä sulje pois toisiansa. Esimerkiksi Symbian OS:lle voi jonain päivänä ilmestyä .NET-ajoympäristö samaan tapaan kuin Linuxille jo ilmestynyt .NET-klooni Mono.
Todennäköisempää on kuitenkin J2ME-tuen vakiintuminen .NETin rinnalle.
Mobiilit ohjelmistoalustat ajautuvat vähitellen lomittain mitä erilaisimpiin ympäristöihin. Sormuksessa toimiva Micro Java esiteltiin jo vuosia sitten Sunin kehittäjätilaisuudessa. Nyt Java 2 Mobile Edition on saatavilla jopa Nintendon Game Boylle.
.NET-alustakin on vastikään saatu tiivistettyä luottokortille.
MDC synnytti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Monet Microsoftin mobiilistrategian yksityiskohdat ja varsinkin lanseerausten ajoitukset ovat vielä hämärän peitossa.
Microsoft Oy:n Ari Auvinen totesi yhtiön priorisoivan pienet Pohjoismaat Smartphone-lanseerausten osalta selvästi muita myöhempään vaiheeseen. Arvio ensimmäisten Microsoft-pohjaisten älypuhelinten saapumisesta liikkui noin 8-12 kuukaudessa.
Nykyisin markkinoilla oleva Smartphone 2002 -malli ei sisällä Compact Framework -tukea eikä sitä voi siihen asentaakaan. Uudempi 2003-malli on "tulossa", mutta aikataulusta kukaan Microsoftilla ei suostunut kertomaan mitään. Uudessa mallissa .NET-alusta löytyy suoraan ROM-piiriltä.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä