Microsoftin ja Sunin johtajat allekirjoittivat viime perjantaina aamuyöhön jatkuneen neuvottelurutistuksen päätteeksi laajan yhteistyösopimuksen. Samalla kuopattiin yhtiöiden väliset oikeusriidat.
Microsoft maksaa Sunille yhteensä 1,6 miljardin dollarin (1,32 miljardin euron) korvaukset. 700 miljoonalla yhtiö pääsee eroon määräävän markkina-aseman väärinkäytössyytteistä ja 900 miljoonalla sovitaan patenttiriidat.
Yhtiöt solmivat myös 10 vuoden mittaisen yhteensopivuuden parantamista edistävän tiedonvaihto- ja kehitystason yhteistyösopimuksen.
Sunin pääjohtajan Scott McNealyn mukaan sekä Windows- että Solaris-asiakkaat tulevat hyötymään sopimuksesta, sillä jatkossa .NET ja Java voivat keskustella toistensa kanssa entistä sujuvammin.
Suunnitelmissa ei ole kuitenkaan tuotteiden suoranainen yhdistäminen, joten esimerkiksi Microsoftin C# ja Sunin Java pysyttelevät jatkossakin erillisinä.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä