Microsoftin toinen suuri korjauspaketti Windows XP:lle julkaistiin suuren ennakkokohun saattelemana 6. elokuuta.
Innokkaimmat imuroivat päivitystä mahdollisimman nopeasti mistä ikinä saattoivat. Microsoftin sivuilta päivityksen imurointi oli ilmestymispäivän aikoihin tahmeaa ja pakettia levitettiinkin siksi nopeasti vertaisverkkoihin.
Varsinkin BitTorrent-menetelmällä SP2:ta jaeltiin niin tehokkaasti, että Microsoftin perinteinen web-jakelutapa oli jäädä toissijaiseksi. Microsoft ryhtyi jahtaamaan aktiivisimpia BitTorrent-jakelupisteitä ja lopulta muutamia näistä suljettiinkin.
SP2:n jakelu miljoonille Windows XP -käyttäjille on suunniteltu huolella ja päätetty vaiheistaa moniportaisesti. Aluksi paketti on saatavilla lähinnä kehittäjille, seuraavana on vuorossa vapaaehtoinen Windows Update -haku ja myöhemmässä vaiheessa Windowsin automaattipäivittäjä pakkoasentaa koko paketin.
Yhtiö on päätynyt aggressiiviseen ja kalliiseen jakeluun, jotta XP:n turvareiät saataisiin jatkossa tehokkaammin tukittua. Verkon kautta massiivista päivitystä ei ole kuitenkaan pakko hakea, sillä yhtiö aikoo levitellä romppuversiota lehtien liitteinä ja tietokonekauppojen tiskeiltä maksutta.
Suomenkielisen version julkaisupäivämäärä ei ole vielä tiedossa. Arvioiden mukaan käännösversioita joudutaan odottamaan vielä pari kuukautta.
Microsoft on panostanut SP2:n sisältämien muutosten tiedottamiseen etukäteen ohjelmistokehittäjille, koska päivitykseen on yhdistetty ennätyksellinen määrä mahdollista yhteensopimattomuutta aiheuttavia osuuksia.
Yleiseksi asenteeksi on siis tällä kertaa valittu "turvallisuus ennen yhteensopivuutta".
Tiedottamisesta huolimatta suuretkin ohjelmistovalmistajat ovat jättäneet sovellustensa SP2-päivitykset varsin viime tippaan. Lisäksi monilla yhtiöillä ei ole aikomustakaan korjata ohjelmiensa vanhoja, yhteensopimattomia versioita.
Yksi suurimmista ongelmanaiheuttajista on SP2-asennuksen myötä päälle kytkeytyvä uusi palomuuri, joka saattaa hankaloittaa verkkosovellusten toimintaa.
Microsoftin KB-artikkelissa 842242 neuvotaan porttien avaamisesta muutamille tunnetuille ohjelmille, mutta esimerkiksi monien pelien kohdalla käyttäjiä neuvotaan turvautumaan "valmistajien ohjesivuihin".
Windowsin TCP/IP-pinoon tehdyt muutokset suojaavat peruskäyttäjän konetta mutta voivat aiheuttaa tehokäyttäjille ongelmia.
SP2 rajoittaa muun muassa uusien yhteyksien avaamisen nopeutta. Tästä aiheutuu ongelmia turvaskannereille sekä kuormantestausvälineille. Liikkeellä on jo puukotettu versio TCPIP.SYS-tiedostosta, jolla rajoitus kierretään.
SP2:ssa TCP- ja UDP-paketteja ei voi myös enää muokata ja lähettää raw-muotoisesti eli standardipinon ohitse. Muutoksella halutaan estää väärennettyjen pakettien tuottamista krakkereiden hyökkäyssovelluksilla ja vaikeuttaa haittakoodin leviämistä.
Kehittäjän näkökulmasta yksi tärkeimmistä havainnoista on SP2-jakeluun liitetty .NET Framework. Tehokkaasti levitettävän SP2-paketin myötä suuri osa Windows-koneista päivittyy monen mieliksi .NET-alustoiksi.
Tilannetta voi verrata aikaan, jolloin Visual Basic oli tullut markkinoille ja loppukäyttäjiltä puuttui VB:n tarvitsemat ajonaikaiset kirjastot. Varsinkin shareware-ohjelmien valmistajille tilanne oli hankala, koska suurehkon VB-kirjastopaketin imurointi saattoi estää ohjelman kokeilun.
SP2:n ja sitä seuraavien päivitysten myötä saavutetaan kriittinen massa, jonka ansiosta .NET-loppukäyttäjäsovelluksien jakelu yksinkertaistuu.
Javan osalta tilanne on päinvastainen, eikä SP2 päivitä koneeseen JVM:ää.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä | Assemblix-kirjeen tilaus
Kirjoita uusi kommentti