Free Software Foundation on julkaissut ensimmäisen luonnoksen GPL-lisenssin seuraavasta versiosta. Tämä on ensimmäinen merkittävä uudistus GPL:ään viiteentoista vuoteen, ja sen odotetaan herättävän laajaa keskustelua kehittäjäyhteisössä.
GPLv3:n tavoitteita ovat parempi yhteensopivuus lakien ja muiden lisenssien kanssa. Tällä hetkellä lisenssien yhteensopimattomuus aiheuttaa kehittäjille ongelmia. Esimerkiksi Apache-pohjainen Geronimo sai äskettäin syytteen JBossin LGPL-lisensoidun koodin luvattomasta käytöstä.
Uusi GPL huomioi myös teknologioita, joita ei ollut olemassa alkuperäisen lisenssitekstin laatimisen aikaan. Esimerkiksi palvelimella toimivien web-sovellusten lähdekoodi voidaan vaatia julkaistavaksi. Lisenssiehdot myös erityisesti kieltävät GPL-koodin käyttämisen kopiosuojaukseen.
Useimmat GPLv2:n alaiset sovellukset alkavat automaattisesti käyttää uusinta GPL:n versiota kun tämä julkaistaan.
Kolmosversio julkaistaan näillä näkymin alkuvuodesta 2007.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä