Assemblix

Linux-ytimen viat kasvussa

Ilari Sani | 9.5.2006

Andrew Morton, joka vastaa Linux-tuotantoytimen kehittämisestä, kertoi LinuxTag-konferenssissa Saksassa huolestuneensa ytimen 2.6-version vikojen määrästä. "Näyttää siltä, että vikoja luodaan nopeammin kuin niitä korjataan," hän sanoi.

Morton kertoo havainneensa selkeän kasvun virheraporttien määrässä. Hänen mukaansa saattaa olla tarpeen pysäyttää ytimen laajentaminen, ja keskittyä jonkin aikaa pelkkään vikojen korjaamiseen. Myös Linus Torvalds on sittemmin kommentoinut, että tämä saattaa olla tarpeen. Hän ei kuitenkaan pidä ytimen tilaa erityisen vakavana.

Mortonin mukaan harva kehittäjä on motivoitunut korjaamaan vikoja.

Erityisenä ongelmana ovat vanhat laitteet, joihin usein liittyy ongelmia joita kukaan ei korjaa. Tämä voi hidastuttaa koko ytimen kehitysprosessia.

Lisäksi Morton toteaa, että hänelle lähetettävässä koodissa on usein typeriä virheitä. Vain 75 prosenttia siitä kyetään edes kääntämään.

F-Securen Mikko Hyppönen kertoi viime viikolla Helsingissä järjestetyssä HP LinuxForum-tapahtumassa, ettei käsitys Linuxin turvallisuudesta johdu siitä, että sen koodi olisi olennaisesti muita laadukkaampaa.

Kyseessä on pikemminkin yhdistelmä pienempää markkinaosuutta, ylläpitäjien taitoja ja kulttuuria, jossa Linux-hakkerit eivät halua vahingoittaa omaa suosikkiaan.

Assemblixissa samasta aiheesta:

Linkit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Allowed HTML tags: <h3> <img> <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <pre> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <acronym> <div> <p>
  • Rivin- ja kappaleenvaihdot tunnistetaan sisällöstä automaattisesti.
  • Web- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys testaa, oletko ihminen. Tällä estetään automaattisia roskaviestejä.

Julkaisujärjestelmä: Drupal   |   Tietoa Assemblix.netistä   |   Assemblix-kirjeen tilaus