Assemblix

PHP 5.2.4 nitistää toistasataa bugia

Harri J. Talvitie | 31.8.2007

The PHP Group julkisti tänään PHP 5:lle korjauspäivityksen 5.2.4. Alkukesällä ilmestyneen 5.2.3:n jälkeen koodaajat ovat korjanneet yli 120 bugia ja lisänneet kirjastoihin pieniä aputoimintoja.

Korjauslistalta löytyy runsaasti tietotyyppien ylivuototapauksia. Lukujen kasvattaminen koodissa liian suureksi on saattanut kiepauttaa arvot käänteisiksi. Historiallisia vuosilukuja, esimerkiksi vuotta 0 tai negatiivisia vuosilukuja ei ole tähän saakka tuettu kunnolla (bugi #41844).

Windows-versiota 5.2:sta saakka vaivannut muistinvarausbugi (#41713) on saatu myös korjattua.

Väärän php.ini-asetustiedoston havaitseminen helpottuu, sillä uusi apufunktio php_ini_loaded_file() kertoo aina aktiivisen tiedoston polun.

Regular expression -merkkijonokäsittelyjen PCRE-kirjasto päivittyy PHP 5.2.4:n myötä versioon 7.2, jonka pitäisi toimia aiempaa vikkelämmin mm. OpenBSD:ssä. Kirjastosta ilmestyi alkuviikosta tosin jo kymmenyksen uudempi versio 7.3. Se korjaa tiettyjen regexp-muotojen aiheuttamia ongelmia, jotka ovat johtaneet pahimmillaan jopa koodin kaatumisen.

Assemblixissa samasta aiheesta:

Linkit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Allowed HTML tags: <h3> <img> <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <pre> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <acronym> <div> <p>
  • Rivin- ja kappaleenvaihdot tunnistetaan sisällöstä automaattisesti.
  • Web- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys testaa, oletko ihminen. Tällä estetään automaattisia roskaviestejä.

Powered by Drupal | Tietoa Assemblixin taustoista ja tekijöistä »