Assemblix

Sun julkaisee Java SE -päivitykset kerralla kaikille

Ilari Sani | 26.9.2007

Sun ilmoittaa julkaisevansa jatkossa työpöytä-Javan kaikkien versioiden turvapäivitykset samalla kertaa ja tiedottavansa päivityksistä etukäteen. Yhtiö on aiemmin saanut kritiikkiä päivitysten tipoittaisesta julkaisemista.

Aiemmin Sun julkaisi päivitykset ensin kehittäjien tutkittavaksi ja myöhemmin loppukäyttäjille. Javan uusimmat versiot myös paikattiin ennen vanhempia. Julkaisuväli on joskus ollut kuukausia.

Turvayhtiö eEye on syyttänyt Sunia laajojen käyttäjäjoukkojen vaarantamisesta hidastelullaan. Esimerkiksi Javan verkkokäynnistysprotokollaa koskenut kriittinen korjaus julkaistiin kuluttajille vasta viikkojen odottelun ja verkkokritiikin jälkeen.

Sunin mukaan aiempi käytäntö antoi kehittäjille mahdollisuuden varmistaa päivitysten laatu ennen laajempaa levittämistä.

Jatkossa julkaistavat samanaikaiset päivitykset koskettavat Java SE 6:a, J2SE 5.0:aa ja J2SE 1.4:ää. Lisäksi päivityksiä aletaan julkaista J2SE 1.3:lle vuonna 2008. Vastaavanlaisista julkaisuista Micro Edition tai Enterprise Edition -versioille ei ole tietoa.

Päivityksistä tiedotetaan aikaisintaan viikkoa ennen julkistusta Sunin tietoturvablogissa ja sähköpostitse.

Linkit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Allowed HTML tags: <h3> <img> <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <pre> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <acronym> <div> <p>
  • Rivin- ja kappaleenvaihdot tunnistetaan sisällöstä automaattisesti.
  • Web- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys testaa, oletko ihminen. Tällä estetään automaattisia roskaviestejä.

Julkaisujärjestelmä: Drupal   |   Tietoa Assemblix.netistä   |   Assemblix-kirjeen tilaus