Assemblix

Open XML:ää kritisoinut asiantuntija irtisanottiin

Ilari Sani | 4.10.2007

Suomen Standardoimisliitto SFS on yllättäen erottanut asiantuntija Lassi Nirhamon. Erottamisen taustalla saattaa olla elokuinen kokous, jossa päätettiin Suomen kannasta Open XML -tiedostomuodon ISO-standardointiin. Nirhamo toimi tuolloin puheenjohtajana, mutta ilmoitti mielipiteenään asiantuntijana, ettei ehdotus täytä standardoinnin vaatimuksia.

Nirhamo totesi luopuvansa hetkeksi puheenjohtajan hatusta, ja puhuvansa asiantuntijana SFS:n johdon luvalla. Paikalla ollut Proha Oyj:n edustaja halusi lausunnon jälkeen kyseenalaistaa prosessin, mutta SFS:n edustajan mukaan puheenjohtaja oli edelleen pätevä jatkamaan kokousta.

Lausuntoa oli edeltänyt puheenjohtajan ja joidenkin esityksen kannattajien välinen erimielisyys siitä, voisiko Suomen kanta olla "kyllä, kommentein". Nirhamon mukaan tällainen äänestäminen ei ollut SFS:n käytäntöjen mukaista. Kommenttien eli käytännössä korjausehdotusten tulisi johtaa ei-ääneen.

Koska Nirhamo oli työssään neljän kuukauden koeajalla, hänet saatettiin irtisanoa ilman perusteluita. Suomen Standardoimisliiton toimitusjohtaja Pekka Järvinen on kuitenkin kertonut, että erottamisen perusteena oli luottamuspula.

Assemblixissa samasta aiheesta:

Linkit

SFS hakee uutta asiantuntijaa

Harri J. Talvitie | 17.10.2007

SFS on laittanut 12.10.2007 hakuun paikan tietotekniikan asiantuntijalle. Hakevat selvästi seuraajaa Nirhamolle:

"Tiimin asiantuntijat seuraavat aktiivisesti tietotekniikan kansainvälistä standardisointia ja verkostoituvat alan keskeisten toimijoiden kanssa. Tiimin tehtäviin kuuluu tiedottaminen kokonaistilanteesta sekä ISOn, CENin ja muiden merkittävien standardisointiorganisaatioiden työkohteista potentiaalisille toimijoille Suomessa ja seminaarien järjestäminen ajankohtaisista aiheista."

Lähde: http://www.uratie.fi/uratie/recruitment.jsf?id=27783

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Allowed HTML tags: <h3> <img> <a> <em> <strong> <cite> <blockquote> <pre> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <acronym> <div> <p>
  • Rivin- ja kappaleenvaihdot tunnistetaan sisällöstä automaattisesti.
  • Web- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys testaa, oletko ihminen. Tällä estetään automaattisia roskaviestejä.

Rekry [beta]

Julkaisujärjestelmä: Drupal   |   Tietoa Assemblix.netistä   |   Assemblix-kirjeen tilaus