Applen mykkäkoulu Javan tulevaisuudensuunnitelmista ja Javan jättäminen pois iPhonesta ovat suututtaneet kehittäjiä, ja osa on uhannut jopa hylätä Macin.
Viimeksi Java-kehittäjät pettyivät Appleen, kun yhtiö julkaisi Mac OS X Leopardin mukana vanhan ja aiempaa hitaammaksi moititun version Javasta. Uusin Java eli Java SE 6 valmistui jo vuosi sitten, ja tuo kauan odotettuja parannuksia mm. käyttöliittymien ulkoasuun ja nopeuteen.
Kyse ei ole pelkästä uutuudenkaipuusta: Java 6:n puuttuminen Macistä on vaikeuttanut monen kehittäjän työtä, kun syntaksimuutoksia sisältävät uudet ohjelmat eivät suostu edes kääntymään.
Ahkeran kalifornialaiskehittäjän ansiosta Java 6 -ohjelmia pääsee nyt kääntämään myös Macillä.
San Franciscossa peliyhtiössä päivätöitään tekevä Landon Fuller sovitti FreeBSD:n Java-toteutuksen pääosat Mac OS X:ään muutamassa päivässä - vapaa-ajallaan.
FreeBSD-versio pohjautuu Sunin viralliseen Java-lähdekoodijakeluun ja on porttaukselle luonteva lähtöversio, sillä myös Mac OS X:n perustana on BSD Unix.
Fuller on saanut muutaman viikon sisällä käytännössä kaikki Java 6:n merkittävät osuudet siirrettyä, tosin äänikirjastoa ei vielä löydy. Tällä hetkellä koodaustyö keskittyy toteutuksen optimointiin.
Powered by Drupal | Tietoa Assemblixin taustoista ja tekijöistä »
Kirjoita uusi kommentti