Vasta avattu PlayFinland-sivusto esittelee suomalaisten peliyritysten osaamista ulkomaille. Palvelu houkuttelee kansainvälistä mediaa sekä mahdollisia kumppaneita ja sijoittajia tutustumaan maamme peliteollisuuteen.
PlayFinlandin erikoisuutena ovat virtuaaliset keräilykortit, jotka esittelevät suomalaisia yrityksiä ja niiden taitoja. Lisäksi sivustolta löytyvät alan uutiset ja tapahtumat. Palvelulla on myös trendikkäästi oma Facebook-ryhmä.
Palvelun takana on Tekesin Verso-ohjelma, joka tarjoaa ohjelmistoyrityksille rahoitusta ja viestintäapua. Ohjelman vetäjä Keith Bonnici kertoo, että Suomella on annettavaa erityisesti teknisessä kehityksessä ja innovaatiossa. Myös pelien kehittämisen kustannukset ovat Suomessa alhaisemmat kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä | Assemblix-kirjeen tilaus
Kirjoita uusi kommentti