Microsoftin johtajat ovat ensimmäistä kertaa esitelleet Windowsin seuraavaa versiota ja kommentoineet sen aikataulua ja arkkitehtuuria. Seuraavan Windowsin nimeksi on vahvistumassa Windows 7, ja sen odotetaan valmistuvan vuoden 2010 paikkeilla.
Windows 7:ssä panostetaan vaihtoehtoisiin käyttöliittymärajapintoihin. Tiistaina pidetyssä D6-tapahtumassa pääjohtajan tehtävistä pian poistuva Bill Gates sekä toimitusjohtaja Steve Ballmer esittelivät Windows 7:ään kaavailtua iPhone-tyyppistä kosketusrajapintaa. Windows 7:ään on luvassa myös puheen sekä käsin kirjoitetun tekstin aiempaa älykkäämpi tunnistus.
Vastoin aiempia arveluja seuraava Windows-versio ei sisällä uutta kernel-ratkaisua ja Windows 7 toteutetaan nykyisen Vistan ja Windows Server 2008:n ydinhaaran pohjalta. Ydintä pilkotaan kuitenkin aiempaa hienojakoisemmiksi toisistaan riippumattomiksi komponenteiksi.
Microsoft lupaa Windows 7:ään nopeutusta Vistaan verrattuna, eivätkä laitteistovaatimukset ainakaan kasva merkittävästi nykyisestä.
Microsoft aikoo olla aiempaa pidättyväisempi Windows 7:ää koskevien yksityiskohtien etukäteisjulkaisussa. Microsoftin mukaan kehittäjät ja muut partnerit tekevät päätöksiä saamansa tiedon perusteella, eikä yhtiö halua toistaa enää Windows Vistan kohtaloa, jolloin kehittäjille luvattiin hienoja tekniikoita, joita valmiiseen versioon ei lopulta tuotu.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä | Assemblix-kirjeen tilaus
Kirjoita uusi kommentti