Nokia ostaa Symbian-käyttöjärjestelmän ja suunnittelee sen julkaisemista avoimena koodina. Yhtiö luovuttaa Symbianin hallinnan vasta perustettavalle Symbian-säätiölle, jossa ovat mukana Nokian lisäksi mm. Sony Ericsson ja Samsung.
Matkapuhelinvalmistajien yhteistyössä kehittämä Symbian on yleisin älypuhelinten käyttöjärjestelmä. Nokia on tähän saakka omistanut 48 prosenttia Symbianin omistavasta Symbian Limitedistä. 264 miljoonan euron kaupan myötä kaikki Symbian Limitedin osakkeet ja työntekijät siirtyvät Nokialle.
Symbian on ollut alustana hajanainen: Nokialla on oma S60-käyttöliittymänsä, Ericssonilla UIQ ja DoCoMolla puolestaan MOAP (S). Yhtiöt luovuttavat nämä kolme käyttöliittymää Symbian-säätiölle, jonka tavoitteena on luoda niistä yhtenäinen alusta.
Säätiö aloittaa toimintansa alkuvuodesta 2009, ja se julkaisee Symbianin koodin aluksi omille jäsenilleen. Valikoituja paloja koodista julkaistaan lisäksi avoimena koodina. Tavoitteeksi on asetettu, että koko koodi on avointa kahden vuoden sisällä.
Symbianin lähdekoodi julkaistaan Eclipse-lisenssillä (EPL). Lisenssi on suunniteltu enemmän yrityksiä miellyttäväksi kuin esim. Linuxissa käytetty GPL, eikä se vaadi omien lisäysten julkaisemista avoimena koodina. Koska lisenssit eivät ole yhteensopivat, Symbianiin ei voida sisällyttää GPL-lisensoitua koodia.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä