Google on julkaissut yllättäen oman Google Chrome -selaimen. Uutukaisen suunnittelussa on keskitytty web-sovellusten ajamiseen ja suorituskykyyn. Chrome on avointa koodia, ja sen ensimmäinen beeta on nyt ladattavissa Windowsille.
Chrome käyttää sivujen näyttämiseen samaa WebKit-moottoria kuin yhtiön Android-mobiilialusta. JavaScriptin käsittelyä ei kuitenkaan ole peritty WebKitistä, vaan käytössä on Googlella kehitetty V8-tulkki. V8:n hyödyiksi kerrotaan JavaScriptin kääntäminen konekoodiksi ja tehokas roskankeruu.
Chrome rikkoo perinteistä selainarkkitehtuuria käyttämällä jokaiselle välilehdelle ja sivustolle erillistä prosessia, joten kaatuva sivu tai laajennus ei vie koko selainta mukanaan. Ratkaisu kuluttaa enemmän muistia aluksi mutta vähemmän pidemmän päälle. Mukana on myös prosessinhallinta, josta näkyy kunkin sivun muistin ja tehon kulutus.
Selaimeen on rakennettu sisään Googlen Gears-teknologia, jonka avulla sivu voi varastoida tietoja paikallisesti ja toimia ilman verkkoyhteyttä. Chrome mahdollistaa myös web-sovellusten käynnistämisen työpöytäkuvakkeesta ja ajamisen omassa ikkunassaan.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä