Python-kielestä on julkaistu kolmas versio. Uusi Python oikoo kielen päänvaivaa aiheuttaneita kohtia, mutta selkeyden hintana on ettei 3.0 tue vanhoille versioille kirjoitettuja ohjelmia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Python luopuu taaksepäin yhteensopivuudesta.
Python 3.0:n tärkeimpänä tavoitteena on ollut poistaa kielestä vuosien aikana kertyneitä päällekkäisyyksiä. Kielen kirjastot on järjestelty uudelleen, ja monia hylättyjä sekä tarpeettomia toimintoja on poistettu. Myös syntaksia on yksinkertaistettu: esimerkiksi luokan voi jatkossa määritellä vain yhdellä tavalla.
Koodin tasolla Pythonin helpoimmin näkyvä muutos on print-komennon muuttuminen funktioksi. Lisäksi konepellin alla koko merkkijonojen käsittely on uudistettu. Ongelmia aiheuttaneesta Unicoden ja muiden merkistöjen sekakäytöstä siirrytään puhtaaseen Unicodeen.
Python 3000 -työnimellä tunnettu kolmosversio on ollut työn alla lähes yhdeksän vuotta, eikä sen julkaisusta ole aina ollut varmuutta. Kyseessä oli alun perin leikkisästi käytetty koodinimi, jolla viitattiin toimintoihin jotka saatettaisiin toteuttaa tulevaisuudessa.
2.0- ja 3.0-sarjojen odotetaan elävän rinnakkain, eikä kehittäjiä painosteta siirtymään kolmoseen. Äskettäin julkaistu Python 2.6 sisältää valinnaisena monia 3.0:n uusista toiminnoista, mikä helpottaa siirtymistä. Kehittäjille on myös julkaistu 2to3-niminen päivitysväline, joka tekee koodiin automaattisesti suuren osan kolmosversion vaatimista muutoksista.
Julkaisujärjestelmä: Drupal | Tietoa Assemblix.netistä