 |
 |

|
 |

Turvatonta tulevaisuutta
Webiä verrattiin alkuaikoina virtuaaliseen kirjastoon. Sittemmin ovat muutkin arjen
palvelut kuten kauppa, pankki ja verovirasto löytäneet tiensä verkkoon.
Reaalimaailmasta tuttujen käsitteiden ja toimintojen virtualisointiin tarvitaan tietenkin
entistä kehittyneempiä ja monimutkaisempia ohjelmia.
Web-sovelluspalvelujen ja muiden arkkitehtuurien markkinoijilta välittyy
usein harhaanjohtavan toiveikas visio tulevaisuuden sovelluskehityksestä.
Välineisiin ympätään liiketoimintasääntöjen mallintamista, jotta konsultit voisivat
esitellä entistä hienompia käppyröitä. Standardointiluolissa kehitetään koreografioita,
jotta putkifirman Pena tuntisi oikeat askeleet hakiessaan eristevillaa varastolta.
Sairaalasta suora yhteys vakuutuslaitokseen, karkkikaupasta hammaslääkäriin.
Nopeammin, edullisemmin, varmemmin?

Hajautettujen sovellusten kehittäjät joutuvat usein koodaamaan laajoja osia palvelun
perusinfrastruktuurista. Viimeistelylle ja testaamiselle jää tällöin liian
vähän aikaa.
Web-sovelluspalveluilla luvataan parantunutta tuottavuutta ja kustannussäästöjä. Toisten
arvioiden mukaan systeemityö muuttuu uusien protokollien myötä entistä monimutkaisemmaksi.
Monimutkaisuus ja vaikeaselkoisuus lisäävät sovellusreikien riskiä.
Verkko on pullollaan pikaisesti pystytettyjä kauppapaikkoja, joiden toteuttajilla on ollut
joko liian kiire tai liian vähän tuntemusta web-perusprotokollista.
Eräskin turvaohjelmistotalo möi lisenssejään yksinkertaisella ostoskoriskriptillä, joka
pulautti tilauksen luottokorttimaksuja käsittelevälle verkkosivustolle. Tiedot tuotteesta,
hinta mukaanluettuna, välittyvät maksupalvelulle railakkaasti osoitteen perässä. Varsinainen
möhläys oli kuitenkin vasta siinä, ettei parametrien oikeellisuutta tarkistettu mitenkään.
Luottokorttitietojen suojelemisesta kiinnostuneena asiakkaana huolestuin siinä vaiheessa,
kun 30 dollaria maksava ohjelmistolisenssi tipahti postilaatikkoon kolmella dollarilla.
Olinhan saattanut vain "vahingossa" poistaa osoitekentän lopusta viimeisen nollan. Tai klikannut
jollakin toisella sivustolla linkkiä, jonka lopussa lukee ?price=3.
Lepsusti koodatun maksupalvelun tekijöiltä ei saapunut edes joulukorttia, vaikka ilmoitin heille
ystävällisesti virheestä. 27 dollarin lahjakortista nyt puhumattakaan.
Sen sijaan sain uuden luottokortin Eurocard Oy:ltä: "Teidän Business
Eurocard-korttinne numero sisältyi USA:ssa hakkeroituun tietokantaan". Arvatenkin.
Verkko on valitettavasti täynnä vastaavia tapauksia. Mainiolla turva-auditoijalla eli
Googlella paljastuu kasoittain sivuja, joiden osoitekenttiin on härskisti upotettu hinta- tai
luottokorttitietoja.
Suomalaisille palveluntuottajille on onneksi kehitetty luotettavia turvamekanismeja
kuten verkkopankkien yhteinen Tupas-tunnistautuminen.
Turva-asioissa yksinkertaisuus on valttia. Protokollien ohjelmoinnin
pitäisi kuulua väline- ja alustavalmistajille, ei sovellusohjelmoijalle.
Suojausmekanismeja ollaan upottamassa web-sovellustekniikoiden vakiopalveluihin.
Tavoitteena on tarjota läpinäkyvää turvallisuutta web-sivustoilta tutun https:n tavoin.
Ikävä vain, että suojauksen semantiikasta eli protokollan sisällöstä ei ole vieläkään
syntynyt yhteisymmärrystä. Kädenvääntö on tietyssä mielessä ymmärrettävää, sillä liittyyhän
turvastandardiin lopulta paljon enemmän kuin pelkkää speksaamista.
Harri J. Talvitie

|
|
 |