 |
12.5.2003 |
Gartner Dataquestin mukaan IBM on siirtynyt sovelluspalvelinkisan johtoon. Vuonna 2001 markkinoita hallinnut BEA on tippunut alle 30 prosenttiin. Samassa ajassa IBM WebSpheren markkinaosuus on noussut lähelle neljääkymmentä prosenttia.
|
 |
12.5.2003 |
Sunin tekniikkapomon mukaan Java ja avoin lähdekoodi eivät sovi yhteen. Vapaa standardointi johtaisi kuulemma tekniikan rikkoontumiseen ja standardien pirstaloitumiseen. IBM moittii Sunia yli-innokkaasta Java-hallinnoinnista.
|
 |
9.5.2003 |
Borlandin uuteen JBuilder 9 -päivitykseen on lisätty aiemmin hankittujen TogetherSoft- ja StarBase-yhtiöiden mallinnus- ja hallintavälineitä.
|
 |
7.5.2003 |
Evans Datan tutkimuksen mukaan yli puolet ohjelmoijista käyttää Visual Basicia. 43 prosenttia suunnittelee kuitenkin siirtyvänsä VB:stä muihin kieliin kuten Javaan ja Microsoftin C#-kieleen.
|
 |
6.5.2003 |
Borlandin C#Builder for the Microsoft® .NET Framework julkistettiin virallisesti tänään. Samalla yhtiö esitteli Janevaksi nimetyn middleware-tuotteen, jolla kehittäjät voivat yhdistää .NET- ja J2EE-sovelluksia toisiinsa. C#Builderin mukaan paketoitava mutta erillisenäkin myytävä väline perustuu CORBAn IIOP-tekniikkaan.
|
 |
2.5.2003 |
Microsoft yrittää taas .NET My Services -lanseerausta: Passportin tunnistuspalveluun tulossa web-sovellusrajapinta. Syksyn PDC-kehittäjätapahtumassa esitellään taas SDK:ta. PDC 2001:n uusinta?
|
 |
1.5.2003 |
Softatyön ulkoistaminen ulkomaille voi kannattaa: Computerworldin vertailu paljastaa että ohjelmoijan palkkakulut ovat matalimmat Venäjällä, Puolassa ja Unkarissa - keskimäärin kymmenesosa USA:n palkkatasosta.
|
 |
30.4.2003 |
Norjan oopperaa sponsoroiva Nokia panostaa kehitysvälineiden Sveitsiin. Uusi Borland C++ Mobile Edition for Series 60 tuo siis välineen kompaktia ja nopeaa Symbian-koodia kehittävälle.
|
 |
29.4.2003 |
Microsoft julkisti Fox Softwarelta hankitusta ammattiketusta jo version 8. Perusarkkitehtuuri edelleen sama vanha. Päivityksessä lisätukea XP:lle, .NETille ja XML:lle. Lisäksi strukturoitua virhehallintaa, auto-incrementtiä yms. pientä kivaa.
|