|
 |
Vapaus valita
Tuota ontolta kalskahtava otsikkoa ei päätynyt
paikalleen älyllisen laiskuuden, vaan pienen
muistuman kautta. Hieman yli 20 vuotta sitten, juuri
PC:n syntyaikoihin, suomennettiin monetarismin nimeä
kantavan taloustieteen oppisuunnan tunnetuin teos.
Englanniksi Milton ja Rose Friedmanin Free to Choose
oli ilmestynyt vain paria vuotta aiemmin.
Monetarismin perusajatus on tiivistettynä, että
taloudellisesti paras tilanne syntyy, kun luotetaan
ihmisten kykyyn ja järkeen valita tarpeensa
parhaiten täyttävä tuote tai palvelu. Näin löytyy
myös oikea hinta.
Lukiessani Microsoftin ja eri maiden
kilpailuviranomaisten pitkäaikaisesta
kädenväännöstä, mieleeni on monesti noussut kysymys,
onko tietojärjestelmien ostajalla todellakin vapaus
valita? Tietysti on, sanoisi Microsoft. Voit valita
mieleisesi Unix-variantin tai vaikkapa IBM:n mahtavan
keskuskoneen.
Microsoft on kuitenkin pitänyt ikävällä tavalla
huolta siitä, että valintaan on mahdollisuus vain
ensimmäisellä kerralla. Sen jälkeen
sovelluskehittäjä on sitoutettu - näin termi kuuluu
- Windowsiin. Missä ovat esimerkiksi WordPerfectin
tai Lotus Notesin Linux-versiot? Ainakaan IBM:ltä ei
pitäisi puuttua halua tukea Linuxia, mutta
täysverinen Notes-client on ja pysyy Windows ja Mac-maailmassa.
Microsoft Windows-ohjelmat käyttävät tekotavasta
riippumatta käyttöjärjestelmän palveluja
huomattavasti enemmän kuin natiivit Linux-sovellukset. Asian hyvä puoli on, että
Windows-ohjelmoijalla on käytössään paljon valmista, kuten
esimerkiksi käyttöliittymäobjekteja, ja bittitasolla
Windows-ohjelma onkin suureksi osaksi
käyttöjärjestelmäkutsujen rakenteinen joukko. Onko
tällä sitten niin suurta väliä, jos lopputulos
tyydyttää?
Ainakin ennen tällä on ollut väliä kaikilla muilla
it:n osa-alueilla. Iloisella 80-luvulla IBM:n Token
Ring -verkot yleistyivät niin että kohina kävi. Ne
eivät olleet läheskään yhtä virhealttiita kuin
silloiset paukkulanka-Ethernetit. Oli myös
luonnollista, että käytettiin IBM verkkoratkaisua,
kun konesalissa hyrräsi IBM:n vesijäähdytteinen
keskuskone ja työasemana oli IBM PS/2, jonka PC-DOS
kohta päivitettäisiin OS/2. Näin kävisi, koska se
kuului IBM SAA-arkkitehtuuriin: aamen.
IBM ei ollut ainoa sitouttaja. Sen pahin
kilpailija, Digital, käytti varhaisissa
minikoneissaan kahdeksanjärjestelmää, vain jotta
IBM:n ohjelmien porttaaminen vaikeutuisi. Digitalin
laitteille olisi varmasti mahdotonta. Tietysti
Digitalilla oli oma verkkoratkaisu, DECNet.
Mitä näistä käyttäjälle rakennetuista pakkopaidoista
on enää jäljellä: ei oikeastaan muuta kuin se
keskuskone, jos sitäkään. Suljettujen järjestelmien
käyttäjät ovat aina tähän mennessä heränneet siihen,
että avoimempi ratkaisu menee jossain vaiheessa ohi.
Tuleeko Microsoftista ensimmäinen yritys, joka
onnistaa lopullisesti sitouttamistavoitteessaan?
Vastauksen asemesta kyselen lisää: miten XP:tä
koodataan assemblerilla ohi kaiken hienon ja
valmiiksi rakennetun? Microsoftin vastaus
todennäköisesti on: miksi ihmeessä haluat valita
hitaimman ja tuskallisimman tavan tehdä sovelluksia,
kun tarjolla on C++:aa ja .NETiä ja vaikka mitä
kivaa? Jospa haluankin kirjoittaa ohjelmia, joilla
saa koneen täydelliseen kontrolliin, ja jospa olen
valmis maksamaan hinnan tästä jääräpäisyydestäni
lisääntyneinä virheinä ja työnä?
Kuulisin kernaasti, mitä ultrakapitalisti Friedman
sanoisi Microsoftin EU:n langettamasta
jättiläissakosta. Hänen visionsa mukaan tällaiseen
ei olisi koskaan pitänyt joutua, jos markkinat
toimivat. Jokin on siis mennyt pahasti vikaan.
Matti P. Pulkkinen
MikroPC-lehden avustaja vuodesta 1986.
Työskentelee tietokantatehtävissä cross-platform -ympäristöissä.
|
