Assemblix-kirje ja Assemblix.net-sivusto raportoivat seitsemän vuoden ajan kehittäjää kiinnostavat uutiset ja tuoreimmat tekniikat. Kokosimme nyt parhaat palat vuosien varrelta yhdelle sivulle.
Maailma on muuttunut vuodesta 2002 paljon. Tuolloin Java ja .NET olivat rautaa, nyt trendejä ovat mobiili- ja selaintekniikat. Tuntuu vaikealta uskoa, että vaikkapa Firefox on ollut olemassa vain muutaman vuoden.
Uutisoinnissa näkyy myös pitkiä linjoja. Sun jahkaili Javan avaamista kauan, ja Vistan kehityksen kompastukset ovat jo legendaa. Floppejakin löytyy: muistaako kukaan, mitä olivat Minimo, Qtopia tai Liberty Alliance?
Ajankohtaiset kehittäjäuutiset löydät jatkossa Tietoviikon Kehittäjän kanavalta. Kanavaa tuottavat Assemblixista tutut Harri J. Talvitie ja Ilari Sani.
Nostalgisia lukuhetkiä toivottaa Assemblixin toimitus!
Microsoft lopetti Visual Basic 6.0 -kehitysvälineiden tuotetuen viime vuonna, mutta kielen käyttö ei osoita hiipumisen merkkejä. Iso-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan 88 prosenttia Windows-kehitystyötä tekevistä yrityksistä käyttää edelleen myös VB6:ta.
Talousvaikeuksista kärsivä Palm etsii pelastusta avoimista web-standardeista. Yhtiö esitteli CES-messuilla uuden Pre-älypuhelimen ja sen webOS-käyttöjärjestelmän. Nimi on osuva, koska webOS:lle kehitetään sovelluksia tutuilla web-teknologioilla.
Apple on julkaissut Safari 4 -selaimesta beetaversion. Safari ottaa kärkisijan JavaScriptin nopeudessa, ja se sisältää joukon uusia HTML 5 -tekniikoita. Kyseessä on samalla ensimmäinen selain, joka läpäisee Acid 3 -standarditestin kokonaan.
Steve Ballmer julkisti CES-messuilla virallisen beetaversion Windows 7:stä. Beetaa tarjotaan tällä hetkellä TechNetin, MSDN:n ja Microsoft Connectin jäsenille, ja perjantaista alkaen se on ilmaiseksi kaikkien ladattavissa. Latausten määrä on kuitenkin rajoitettu 2.5 miljoonaan kappaleeseen.
Sun Microsystemsin toistuvat irtisanomisuutiset ovat alkaneet huolestuttaa Java-kehittäjäyhteisöä. Vuonna 1995 ilmestyneen Java-ohjelmointikielen kehitys- ja toteutusvastuu on ollut pitkään yksin Sunilla.
Microsoft ja Nokia ilmoittivat Mobile World Congress -konferenssissa kumpikin avaavansa Applen App Storen kaltaisen sovelluskaupan.
Nokian Ovi Store myy mobiilisovellusten lisäksi musiikkia ja muuta mobiilimediaa. Palvelun erikoisuutena on sosiaalisuus ja paikkatietojen hyödyntäminen: käyttäjille suositellaan sisältöä sijainnin ja ystävien maun perusteella. Ovi Store aukeaa toukokuussa Nokian uusissa puhelimissa, ja sen voi asentaa myös joihinkin vanhoihin malleihin.
Googlen Chrome-selain on saamassa käyttäjien toivomat Mac- ja Linux-versiot sekä tuen selainlaajennuksille. Äskettäin julkaistu Chromen beetaversio sisältää laajennusarkkitehtuurin ensi palat. Mac- ja Linux-versioiden julkaisua puolestaan odotetaan vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
Chromen Mac-työversio näyttää oikein noin 80 prosenttia web-sivuista, ja sen käyttöliittymä on vielä alkutekijöissään. Brian Rakowski Googlelta kertoo, että Google haluaa julkaista molemmat ennen vuoden puoliväliä.
Nokia ostaa norjalaisen Trolltech-yhtiön, joka kehittää Linux-puhelimia ja Qt-sovellusalustaa. Kauppahinnaksi tulee yli 100 miljoonaa euroa.
Trolltechin kehittämä Qt-alusta mahdollistaa sovellusten helpon siirtämisen käyttöjärjestelmästä toiseen.
Nokia ostaa Symbian-käyttöjärjestelmän ja suunnittelee sen julkaisemista avoimena koodina. Yhtiö luovuttaa Symbianin hallinnan vasta perustettavalle Symbian-säätiölle. Tavoitteeksi on asetettu, että koko koodi on avointa kahden vuoden sisällä.
Google ja T-Mobile esittelivät G1:n, ensimmäisen älypuhelimen joka käyttää Googlen kehittämää Linuxiin pohjautuvaa Android-mobiilialustaa. Laite sisältää monia Googlen palveluita ja siihen voi asentaa vapaasti ohjelmistoja. G1:stä löytyy lisäksi kosketusnäyttö, täysi näppäimistö ja GPS.
Sun on julkaissut kauan työstämänsä JavaFX-teknologian suurelle yleisölle. JavaFX on Javan päälle rakennettu laajennus, jolla luodaan näyttäviä, mediakeskeisiä sovelluksia. Sun kilpailee JavaFX:n avulla Flashin ja Silverlightin kanssa.
Steve Jobs esitteli maanantaina WWDC-konferenssissa iPhonen päivitetyn 3G-version. GPS:llä ja Microsoft Exchange -tuella varustettu malli tulee myyntiin myös Suomessa 11. heinäkuuta. Samalla alkaa Applen ulkopuolella kehitettyjen iPhone-sovellusten jakelu App Store -verkkokaupassa.
Apple on jakanut tammikuusta alkaen ilmaista beeta-versiota iPhone-kehittäjäpaketista. Sovellusten levittämiseen vaaditaan lisäksi Applen kehittäjäohjelman maksullinen jäsenyys.
Googlen selainjulkaisu sai teknologialehdistön riemastumaan. Kaksi vuotta salassa kehitetyn projektin paljastaminen toi Chromelle välitöntä julkisuutta, mutta myös perusteettomia odotuksia ja haitallisia harhakäsityksiä.
Lehdistössä on väläytelty kuvaa Chromesta uutena käyttöjärjestelmänä joka korvaa Windowsin. Chrome on kuitenkin selvästi yksi sovellus monien joukossa.
Vastikään julkaistu Mono 2.0 tarjoaa kehittäjille käytännössä kaikki Microsoft .NET 2.0:n ominaisuudet. Ykkös-Monon kehittäminen kakkostasolle kesti odotettua kauemmin.
Microsoftin Office-dokumenttimuoto OOXML on käytännössä hyväksytty ISO-standardiksi, sillä vaaditut kaksi kolmasosaa kyllä-äänistä on saatu kokoon. Microsoft tiedotti asiasta eilen, ISO vahvisti uutisen tänään.
Python-kielestä on julkaistu kolmas versio. Uusi Python oikoo kielen päänvaivaa aiheuttaneita kohtia, mutta selkeyden hintana on ettei 3.0 tue vanhoille versioille kirjoitettuja ohjelmia. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Python luopuu taaksepäin yhteensopivuudesta.
Sun Microsystems on päättänyt ostaa ruotsalaisen MySQL AB:n miljardilla dollarilla eli vajaalla 700 miljoonalla eurolla.
Sun liittää MySQL-tietokantapalvelimen osaksi open source -sovelluspinoa, johon kuuluvat entuudestaan mm. Java, GlassFish-sovelluspalvelin ja UNIX-sukuinen OpenSolaris-käyttöjärjestelmä.
Windows 7 saa uusia kosketustoimintoja. Pääosassa on iPhonesta tuttu multitouch-teknologia, jossa näyttöä voi koskettaa usealla sormella. Esimerkiksi valokuvan suurentaminen ja pyörittäminen sujuu nappaamalla sormilla kuvan kulmista.
Free Software Foundation on julkaissut uuden luonnoksen GPLv3-lisenssistä.
Lisenssiä on tarkennettu reaktiona sopimukseen, jossa Microsoft myönsi patenttisuojan vain Novellin Linuxille. Tällaiset sopimukset on nyt erikseen kielletty, eikä patenttisuoja saa riippua jakelijasta.
Google ostaa Jaikun, joka on Suomessa kehitetty yhteisö- ja viestipalvelu. Jaikun työntekijät siirtyvät samalla Googlen leipiin. Kaupan hintaa ei ole julkistettu.
Jaiku on ns. läsnäolopalvelu, jonka käyttäjät voivat kirjoittaa viestejä siitä, mitä ovat tekemässä.
Steve Jobs päätti kiistan iPhonen laajentamisesta kertomalla, että Apple julkaisee älypuhelimelleen virallisen kehittäjäpaketin. Helmikuusta alkaen kehittäjät voivat luoda iPhonelle natiivisovelluksia.
Adobe on julkaissut alfa-version uudesta Apollo-alustastaan.
Apollo-sovellukset toimivat työpöydällä, mutta ne on koodattu Ajaxilla ja Flashillä. Tavoitteena on Javan kaltainen alusta, jossa samat sovellukset toimivat kaikissa ympäristöissä.
Google on julkistanut kauan huhutut matkapuhelinsuunnitelmansa. Kyseessä ei kuitenkaan ole yhtiön oma puhelin, vaan uusi Linux-pohjainen alusta nimeltä Android. Ensimmäisiä Android-pohjaisia puhelimia odotetaan markkinoille loppuvuodesta 2008.
Android on Symbianin kaltainen kokonaisratkaisu, jossa Linux-ytimen päälle on kasattu ohjelmistoalusta ja joukko valmiita puhelimen perustoimintoja. Alusta ei sisällä pakollisia Google-kytkentöjä toisin kuin odotettiin, eikä yhtiön nimi välttämättä edes näy valmiissa puhelimessa.
Microsoft on julkistanut Windows Updatessa .NET-alustan kolmannen version.
Yli 50 megatavun paketissa on mukana mm. Windows Presentation, Communication ja Workflow Foundation ja CardSpace-tunnistusjärjestelmä.
Valtaosa .NET 3.0:n tuomista tekniikoista kuuluu alkuperäisiin "Longhornin pilareihin", joiden piti olla uuden Windowsin perustana.
Eolas-patentti koskee tekniikkaa ja menetelmää, jolla selaimeen upotetaan "aktiivista sisältöä". Eolas Technologies katsoo, että Microsoftin Internet Explorer ja erityisesti ActiveX-upotus rikkovat sen keksintöä. Aiemmin tuomioistuin määräsi Microsoftille vahingonkorvauksia ja määräsi ActiveX-upotuksen poistamista.
Sun haluaa palauttaa muotiin web-sivuille upotettavat Java-appletit. Yhtiö julkaisee uusiksi kirjoitetun selainlaajennuksen, sekä kehittää Java-teknologiaa kuluttajien ja suunnittelijoiden tarpeisiin. Tavoitteena on kilpailla ns. rikkaiden sovellustekniikoiden kuten Flashin ja Silverlightin kanssa.
Kehittäjille Sun markkinoi tulevaa JavaFX-teknologiaperhettä, joka yksinkertaistaa visuaalisesti näyttävien sovellusten luomista. Sovellukset eivät sinänsä sisällä mitään, mitä Javalla ei voisi jo luoda, mutta niiden koodaamisesta luvataan paljon aikaista ripeämpää.
Yahoo julkisti Pipes-palvelun, jolla kuka tahansa voi yhdistellä RSS-syötteitä ja web-palveluita. Pipes perustuu Unixista tuttuun tiedon putkittamiseen komennolta toiselle.
Ruotsin standardoimisinstituutti SIS mitätöi Open XML -tiedostomuodon ISO-standardoimista puoltavan äänestystuloksen, koska epäillään, että Microsoft olisi lahjonut kumppaneitaan äänestämään myöntävästi.
IBM:n ja SCO:n välinen oikeuskiista on kuihtumassa näytön puutteeseen. SCO kykeni osoittamaan IBM:n Linuxille luovuttamista n. 700 000 koodirivistä vain 362 riviä, jotka olisi kopioitu heiltä. Suurin osa näistä on erilaisia kommentteja ja otsakkeita, jotka eivät ole tekijänoikeuden alaisia.
Sun yllätti maanantaina julkaisemalla kaikki Javan versiot GPL-lisenssillä. Java SE, ME ja EE ovat nyt avointa koodia, jota kuka tahansa voi muokata ja jaella.
Sunia pitkään kritisoinut avoimen koodin johtohenkilö Richard Stallman ylisti Sunia "johtoaseman ottamisesta". IBM puolestaan kritisoi Sunia sitä, ettei se lähtenyt mieluummin yhteistyöhön heidän tukemansa Apache Harmony -projektin kanssa.
Apple on julkistanut ensimmäiset Intelin Core Duo -prosessoria käyttävät Macintoshit. Intel-pohjainen iMac on saatavilla näinä hetkinä, ja MacBook-kannettava tulee markkinoille helmikuussa.
Oracle on ostanut Berkeley DB:n kehittäjän, Sleepycat Softwaren. Vain muutama kuukausi aiemmin Oracle osti itselleen helsinkiläisen Innobase Oy:n saaden näin haltuunsa InnoDB-moottorin.
Oraclen yritysostot on tulkittu hyökkäykseksi suosittua MySQL:ää kohtaan, sillä Berkeley DB ja InnoDB ovat tärkeitä komponentteja MySQL:lle.
Microsoft on julkistanut Flashin kilpailijaksi kutsutun WPF/E SDK:n esiversion.
WPF/E on Vistan täydestä WPF:stä muovattu mobiiliversio. WPF/E toimii samalla XAML-kielellä ja tarjoaa tärkeimmät media- ja GUI-komennot.
Aiemmin Avalon-koodinimellä tunnettu WPF on keskeinen osa uutta .NET 3.0:aa, ja se tarjoaa kehittyneen XML- ja JavaScript-rajapinnan käyttöliittymän ja mediaolioiden ohjelmointiin.
Borland luopuu IDE-kehitysvälineiden valmistamisesta ja etsii tuotelinjalleen uutta ostajaa.
Pois myytäviä tuotteita ovat mm. Delphi ja JBuilder. Tarkoituksena on luoda erillinen yritys, joka jatkaa kyseisten tuotteiden kehittämistä. Myös osa Borlandin työntekijöistä siirtyisi samalla uuteen yritykseen.
Toimiiko sovelluksesi, kun käyttäjät siirtyvät Windows Vistaan? Uudet turvallisuusasetukset asettavat sovelluksille entistä tiukemmat vaatimukset. Monet aikaisemmin hyvinä käytäntöinä pidetyt asiat ovat nyt pakollisia.
Bill Gates on ilmoittanut lopettavansa työnsä Microsoftin pääohjelmistoarkkitehtina ja siirtyvänsä syrjään johtotehtävistä vuoteen 2008 mennessä.
Uudeksi pääarkkitehdiksi on nimetty viime vuonna yhtiöön palkattu Ray Ozzie, joka tunnetaan erityisesti Lotus Notesin isänä.
Trolltech julkaisee mobiilikehittäjille tarkoitetun Linux-puhelimen, jonka sovelluksia voi vapaasti muokata ja korvata. Greenphone-niminen puhelin on yksi Trolltechin Qtopia-alustan kehitysvälineistä.
Microsoftin Internet Explorer 7 tuo mukanaan uuden sovelluksille tarkoitetun RSS-alustan. Sovellukset voivat käyttää RSS:ää yhtenä tietotyyppinä ilman että jokaisen täytyy kehittää oma tilausmekanismi.
Andrew Morton, joka vastaa Linux-tuotantoytimen kehittämisestä, kertoi LinuxTag-konferenssissa Saksassa huolestuneensa ytimen 2.6-version vikojen määrästä. "Näyttää siltä, että vikoja luodaan nopeammin kuin niitä korjataan," hän sanoi.
Ruby on Railsistä on julkaistu 1.1-versio. Päivitys tuo satojen korjausten lisäksi Javascript-koodausta helpottavan RJS Templates -toiminnallisuuden.
Free Software Foundation on julkaissut ensimmäisen luonnoksen GPL-lisenssin seuraavasta versiosta. Tämä on ensimmäinen merkittävä uudistus GPL:ään viiteentoista vuoteen, ja sen odotetaan herättävän laajaa keskustelua kehittäjäyhteisössä.
Loputtomilta tuntuvat XML-tiedostot ja SQL-haut saavat web-kehittäjän usein miettimään, eikö kaiken voisi tehdä helpommin?
Ruby on Rails on uusi tulokas, joka tarjoaa Ruby-kielellä ohjelmoituja luokkia tietokantapohjaisten web-sovellusten nopeaan luomiseen.
Takavuosien atk-alkuhämärässä automaattinen tietojenkäsittely sijoitettiin useimmissa oppilaitoksissa osaksi luonnontieteellistä opintokokonaisuutta, tyypillisesti matematiikan ja fysiikan rinnalle.
Tietoalojen koulutusta tulisi Suomessa tarkastella kriittisesti. Tuotetaanko alalle järkevässä suhteessa oikean tyyppisiä osaajia?
Hakkeri "Samy" ujutti MySpace-palvelussa sijaitsevalle sivulleen JavaScript-pohjaisen madon, joka käynnistyi sivua katsottaessa.
Mato levisi pian käyttäjältä toiselle, ja saavutti yli miljoona sivua ennen kuin MySpace-palvelu jouduttiin sulkemaan puhdistamisen ajaksi.
Äskettäin esitelty Google Suggest antaa ehdotuksia hakusanoista käyttäjän kirjoittaessa, ladaten uutta dataa joka näppäimenpainalluksella. Sovelluksen välitön reagoivuus on herättänyt suurta kiinnostusta web-kehittäjien keskuudessa.
Google Suggest on toteutettu hyödyntämällä JavaScriptiä ja XMLHttpRequest-objektia. Sen avulla JavaScript-sovellus voi pyytää palvelimelta taustalla lisää dataa ilman että sivua tarvitsee ladata uudelleen.
Vuoden suurin Microsoft-kehittäjätapahtuma PDC järjestettiin Los Angelesissa 13.-16. syyskuuta. PDC on perinteisesti tapahtuma, jossa Microsoft tekee alustojensa paljastukset ja esittelee lähivuosien suuntaviivat.
Tämän vuoden PDC:n ääneen mainitsematon pääteema oli kehittäjien luottamuksen palauttaminen Microsoftin vuosikaudet venyneen Longhorn-projektin jälkeen. Tässä suhteessa konferenssin voidaan katsoa onnistuneen, ja moni kommentaattori on todennut Microsoftin olevan jälleen oikealla linjalla.
IBM on avannut 500 ohjelmistopatenttia avoimen koodin projekteille. Patenttien joukosta löytyy mm. kuvankäsittelyn, salauksen ja muistinhallinnan perustekniikoita.
Yhtiö on antanut lupauksen, ettei se haasta avoimen koodin ohjelmoijia tekniikoidensa hyödyntämisestä.
Sun ilmoitti lahjoittavansa 1 600 ohjelmistopatenttia avoimen koodin kehittäjäyhteisölle.
OpenSolaris-julkistukseen liittyvä lahjoitustempaus sai yhteisöltä kriittisen vastaanoton. PUBPAT:in johtaja on haukkunut Sunin CDDL-lisenssimallia ja moittinut ilmoituksen epämääräisyyttä.
Adobe on ilmoittanut ostavansa Macromedian koko osakekannan. Kaupan hinnaksi tulee noin 2,6 miljardia euroa.
Adobe tunnetaan erityisesti Photoshop-kuvankäsittelyohjelmasta ja PDF-formaatista, Macromedia puolestaan Flash-formaatista ja web-kehitystyökaluista kuten Dreamweaver ja ColdFusion.
JavaOne-kehittäjätapahtumassa lienee tänä vuonna luvassa varsin jännittyneitä tunnelmia. Veriviholliseksi aiemmin manattu Microsoft osallistuu ensi kuun tilaisuuteen.
Microsoft osallistuu ainakin kahdeksaan luentoon, joista yhden otsikkona on "Microsoft ja Sun samalla sohvalla".
Microsoft on ilmoittanut, että Officen seuraava versio, työnimeltään Office 12, tallentaa tiedostot XML-muodossa. Käytettävät XML-skeemat julkaistaan rojaltivapaalla lisenssillä.
Ilmaisten internet-puhelujen valmistaja Skype Technologies toivoo kehittäjiltä verkkoonsa uusia sovelluksia ja palveluja. Yhtiö on käynnistänyt kehittäjäohjelman ja avannut siihen liittyvän Skype Developer Zone -verkkosivuston.
Microsoftin Internet Explorer on viime vuodet ollut yleisin ja monelle jopa ainoa selain.
Mozilla-säätiön uusin selain Mozilla Firefox on tuonut uutta eloa jo pysähtyneinä pidetyille selainmarkkinoille. Marraskuussa julkaistua tulokasta on ladattu ensimmäisen kuukauden aikana jo kymmenen miljoonaa kappaletta, ja sen markkinaosuus on tasaisessa kasvussa.
Kehittäjäyhteisöissä on viime aikoina alettu vaatia Sunilta entistä avoimempaa Java-strategiaa.
Keskustelua vauhditti helmikuun puolivälissä Eric S. Raymondin avoin kirje.
Vapaaehtoisvoimin toteutettu avoimen koodin .NET-klooni Mono on vähitellen lähestymässä esikuvansa teknistä perustasoa. 1.0-version luvataan ilmestyvän muutaman kuukauden sisällä.
Microsoftin rautapainotteinen Windows Hardware Engineering Conference käynnistyy tänään Seattlessa.
WinHECin mielenkiintoisinta antia on tänä vuonna Longhornin ajuritason syväluotaus. Muita keskeisiä aiheita ovat muun muassa VoIP, TabletPC, PCI Express ja Windows Media Center.
Tilaisuuden avauspuheessa Microsoftin alustajohtaja Jim Allchin esittelee uusimman Windows Roadmap -aikataulun.
Nokia on alkanut rahoittaa Mozilla-säätiön Minimo-projektia, jossa kehitetään matkapuhelimiin ja muihin pienlaitteisiin sopivaa web-selainta.
Minimo on Mozilla-selaimen supistettu versio, joka on tarkoitus saada toimimaan noin 32 megatavun muistissa. Lisäksi Minimo kykenee muovaamaan web-sivuja pienelle näytölle sopiviksi.
Ohjelmistoyrittäjät ry on valinnut Michael "Monty" Wideniuksen Vuoden Ohjelmistoyrittäjäksi.
MySQL:n teknologiajohtaja Monty Widenius on yrityksen toinen perustaja ja suurin yksittäinen omistaja.
Microsoft on aloittanut hyvissä ajoin tiedotus- ja koulutuskampanjan, jolla se pyrkii varmistamaan että ohjelmoijat ehtivät testaamaan ja tarvittaessa muokkaamaan koodinsa SP2-yhteensopivaksi.
Apache Software Foundation on tehnyt merkittäviä muutoksia Apache-lisenssiinsä. Uudistusten avulla halutaan taata parempi suoja potentiaalisilta tekijänoikeusrikkeiltä ja patenttiristiriidoilta.
Microsoftin ja Sunin johtajat allekirjoittivat viime perjantaina aamuyöhön jatkuneen neuvottelurutistuksen päätteeksi laajan yhteistyösopimuksen. Samalla kuopattiin yhtiöiden väliset oikeusriidat.
Yritin kuvitella mielessäni tv-ohjelmasarjaa, jonka aiheena olisi suomalainen ohjelmoija. Mitä haastateltavat vastaisivat, jos heiltä kysyttäisiin samaa kuin kirjailijoilta?
Monet yrittävät tarjota seuraavaa suurta web-teknologiaa HTML:n työn jatkajaksi. Ehdolla ovat muun muassa XHTML XFormseineen, Macromedian Flash, Microsoftin XAML ja Mozillan XUL.
Yhteistä näille teknologioille ovat ns. rich-client -sovellukset. Yritykset haluavat tarjota webissä perinteisten ohjelmien kaltaisia palveluja, joihin nykyinen HTML ei kykene.
Web-sivuilla suosittu skriptikieli PHP on päivittynyt versioon 4.3.0. Kahdeksan kuukautta kestäneen kehitysputken päätteeksi saatiin aikaan muun muassa erillinen komentoriviltä toimiva versio sekä runsaasti turvakorjauksia.
TeliaSonera julkistaa yrityskäyttäjille suunnatun älypuhelinkonseptin. Kesäkuussa käynnistyvä palvelu toteutetaan Microsoftin Smartphone 2002 -alustalle.
Smartphonea tarjotaan toistaiseksi vain Ruotsissa, sillä puhelimen ja palveluliittymän kytkykauppa on Suomessa kielletty.
Java-teknologiaperhettä halutaan selkiyttää, kertoo Sunin teknologiajohtaja John Fowler. Java-tekniikoiden opiskelu vaatii huomattavasti aikaa, koska joidenkin osien välillä on päällekkäisyyksiä ja epäyhteneväisyyksiä.
Motorola valitsi uusien puhelintensa alustaksi MontaVista Softwaren Linuxin ja saman yhtiön J2ME:n (Java 2, Mobile Edition). Analyytikoille Linux-julkistus oli lievä yllätys, sillä onhan yhtiöllä edelleen vankka 19 prosentin omistusosuus Symbianista.
Aasialaisten ohjelmistoammattilaisten lukumäärä ohittaa tuoreen IDC:n tutkimuksen mukaan muun maailman vuoteen 2005 mennessä. Nopeimmin kehittyviä alueita ovat väkimäärältään muutenkin suuret Intia ja Kiina.
Maailman suurimman ohjelmistoyrityksen titteliä toistaiseksi kantava Microsoft on myös vuosien mittaan kasvattanut toimintojaan mantereella.
Microsoftin SQL 2000 Server -palvelimen turvareikää hyödyntävä W32.Slammer-mato (Sapphire) osoitti konkreettisesti, kuinka ylityöllistettyjä, välinpitämättömiä tai tietämättömiä yritysten sovellus- ja turvavastaavat ovat.
Voi vain ihmetellä, kuinka yritysten ja kehittäjien koneissa sovellusportteja pidetään auki julkiseen verkkoon näinkin yleisesti. Madon kehittäjälle pitäisi oikeastaan myöntää Nobelin tietoturvapalkinto (jaa mikä?) porttiavausten oikeaan säätämiseen liittyvän tietoisuuden lisäämisestä.
Microsoft esitteli viime viikon yhteisjulkistuksessa Windows 2000:n seuraajan Windows 2003 Serverin sekä Visual Studio .NETin ensimmäinen merkittävän päivityksen.
Visual Studio .NET 2003 tuo samalla päivityksen .NET-ajoympäristöön eli .NET Frameworkiin. Alustan uusi 1.1-versio toimii aiemman 1.0-version rinnalla. Suurin osa lähdekoodista kääntyy sellaisenaan 1.1:llä: XSL-muunnoksia tai RSA-kryptausrutiineja käyttävien on ehkä tehtävä koodiinsa pieniä muutoksia.
Microsoftille aiemmin annettu määräys liittää Sunin Java-ajoympäristö Windowsiin 120 päivässä on toistaiseksi peruttu. Muutaman tunnin sisällä valituspäätöksen ilmoittamisesta Microsoft julkisti tiedotteen, jossa se kertoi poistavansa oman Java-versionsa Windows XP:stä päivittämällä aiempaa korjauspakettiansa.
Web-sovellusten ja -sovelluspalvelujen tietoturvaan erikoistunut Open Web Application Security Project julkisti äskettäin kymmenen yleisintä www-palveluihin liittyvää turvaongelmaa.
Huolimattomasti rakennettu sovellus saattaa kuljettaa URL-kenttään annettuja parametreja sellaisenaan esimerkiksi SQL-lauseeseen tai käyttöjärjestelmän komentotulkille.
Macromedia esitteli Flashforward2003-tilaisuudessa uutta strategiaa, jolla halutaan avata Flash-kehittäjille pääsy myös työpöytäsovellusten markkinoille.
Ensimmäisenä julkistettiin Macromedia Central, joka toimii itsenäisten "Flash-sovelmien" ajoympäristönä. Sovellusten käyttämiseen ei tarvita välttämättä verkkoyhteyksiä.
Kehittäjän apuvälineitä myyvät yritykset ovat viime aikoina ajautuneet suurempien suihin. Itsenäisyyspäivänä kolahti melkoinen uutispommi, kun IBM ilmoitti hotkaisseensa Rationalin.
Kauppahinnaksi on ilmoitettu runsaat kaksi miljardia euroa. Jos pääomistajat ja kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan, tulee Rationalista IBM:n viides ohjelmistoyksikkö nykyisten WebSpheren, Lotuksen, Tivolin ja DB2:n rinnalle.
Monopolisyytöksissä rypevä Microsoft julkisti elokuun lopulla kasan aiemmin dokumentoimattomia Windowsin rajapintamäärityksiä. Vajaat 300 määritystä julkaistiin MSDN-kehittäjäpalvelussa otsikolla "Settlement Program Interfaces".
Joidenkin uutispalvelujen mukaan Microsoft julkisti osia Windowsin lähdekoodista, mutta aivan näin yksityiskohtaista tietoa ei kuitenkaan paljastettu.
Suomesta ei löydy varsinaista ohjelmistoalan ministeriä, joten ensi viikolla alkavan Software Industry Summitin avaajana toimii liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasi.
Tilaisuuden puheiden ja paneelikeskustelujen teemoja ovat ohjelmistoteollisuuden teknologiset suuntaviivat, liiketoiminnan kehitysnäkymät, kansainväliset trendit ja kotimaiset haasteet sekä alan yrittäjyyden tukeminen.
Oliokielten äiti Smalltalk on täyttänyt 30 vuotta. Alkuperäinen Smalltalk-72 kehitettiin Xerox PARC:issa. Standardiversioksi nousi kuitenkin vasta Smalltalk-80 ja suppeampi Smalltalk/V.
Kielen kehittäjistä tunnetuin on Alan Kay (kuvassa), jota pidetään yhtenä olio-ohjelmoinnin uranuurtajana.
Myös Fortran porskuttaa yhä. ISO julkisti vastikään Fortran 2000 -standardiehdotuksen ISO/IES 1539-1. Uuteen versioon tuodaan mukaan oliopiirteitä, rajapinta C-kieleen, ISO 10646 -merkistö ja asynkroninen tiedostokäsittely.
SD Timesin teettämän tutkimuksen mukaan Borlandin JBuilder on tällä hetkellä suosituin Java-kehitysympäristö. Toisena tulee IBM:n VisualAge for Java ja kolmantena yllättäen Microsoftin Visual J++ / Visual J#.NET.
Viime viikolla Denverissä pidetyssä Digital Identity World 2002 -konferenssissa luovutettiin palkinto Liberty Alliancelle sen tekemästä uraauurtavasta työstä avointen tunnistusjärjestelmien kehityksessä.
Suoritinvalmistaja AMD:n viime viikkoisessa Developer Symposium -kehittäjätilaisuudessa puffattiin yhtiön 64-bittistä Hammer-tekniikkaa varsinkin Linux-yhteisölle.
Hammer perustuu x86-64 -nimiseen lisäkomentosarjaan, jolla saadaan rakennettua 64-bittinen osoitteistus nykyisiin x86-pohjaisiin sovelluksiin.
RealNetworks avaa kehittäjille osittaisen pääsyn yhtiön kehittämiin verkkopohjaisiin ääni- ja videoteknologioihin. Mediasoittimen ydintoimintojen lähdekoodia paljastetaan tänään ilmestyneessä Helix DNA Client -paketissa.
Java 2 Micro Editionin (J2ME) toteutuksissa on suuria nopeuseroja. Vaihtelut selittyvät pienlaitteissa käytettyjen suoritin- ja muistitekniikoiden kirjavuudella sekä Java-virtuaalikoneen erilaisilla optimoinneilla.
Neatorama: The evolution of tech companies’ logos
Nokian logo oli aikoinaan kala ja LG:n taustalla on kauneusvoide. Esittelyssä siis teknologiayritysten tuotemerkkien historia.
Ovatko stressitasosi liian alhaiset? Lisää elämään saa ilkeästä Tetriksen versiosta, joka ei koskaan anna sitä palaa jonka eniten tarvitsisi.
Muistatko vielä Hampsterdancen? Entä mistä ilmestyi O RLY -pöllö? Netin vitsit ja villitykset koottuna aikajanaksi.
Matthias Wandel: Home built CD changer
CD-levyjen vaihtaminen käsin on työlästä. Kätevä hakkeri nikkaroi puusta ja kirjoituskoneen osista CD-automaatin.
Mitä kotitietokoneella voi tehdä? Tällä opettavaisella videolla tietokone mittaa lasten kasvua ja valitsee ruokalajin päivällisille.
Solmuun menneiden kaapeleiden oikominen on nyt kokonainen urheilulaji. Voittaja saa spaghettia.
Royal Pingdom: The history of computer data storage
Radioputki johon mahtuu 4096 bittiä, ja muita antiikkisia keinoja varastoida digitaalista tietoa.
Nettikissojen kielenkäyttöä matkiva LOLCode on saanut .NET CLR -toteutuksen. Joillakin on vain liikaa aikaa.
The StupidFilter Project: StupidFilter
Suodatin, joka poistaa automaattisesti turhan tyhmät kommentit. Ei siis yhtään elitististä.
Japanilainen sarjakuva vuodelta 1984 esittelee Applen ja sen perustajien nuoruusvuosia. (Sisältö on japaniksi.)
Comics with problems: Computers
Pörröiset eläinhahmot varoittavat lapsia internetin vaaroista tahattoman koomisessa valistussarjakuvassa.
Chris Ball: Favourite Unicode codepoints
Unicode on yleiskäyttöinen merkkikoodaus, jolla voi kirjoittaa urdun ja heprean lisäksi vaikka lumiukkoja.
Philips Research: Philips iCat
iCat näkee, kuuntelee ja ilmehtii. Tarkoituksena on kehittää ihmisen ja robotin välistä vuorovaikutusta. Ja rumia muovikissoja.